23. kesäkuuta 2012

Sukuni ovat nyt kansien välissä

Aloin kirjoittaa omakohtaisia muistojani vanhempieni suvuista vuonna 1994. Teimme mieheni kanssa myös tutkimusretken äidinäitini kotitilalle Pohjois-Pohjanmaalle. Talon nykyiset asukkaat kertoivat talon historiasta. Kävimme lisäksi kunnantalolla ja seurakunnassa. Myöhemmin lajittelin perintökuvamme, joihin olin onneksi ehtinyt pyytää henkilötiedot äidiltäni ennen hänen kuolemaansa.
Vuosien "tutkimukseni" ovat nyt kansien välissä: 6 osaa, joissa kussakin kymmeniä A4-kokoisia sivuja sukupuineen, muisteluineen ja valokuvineen. Mukana on myös paljon kirjeenvaihtoa ja muita dokumentteja. Olen koonnut sivut esittelykansioiden muovitaskuihin. Kuvassa pari niistä.
Äitini isän suvut 1400-luvun alkuun asti ovat löytyneet pääosin vilppula.com -sivustolta, jonne on kirjattu ilmeisesti kaikki Etelä-Pohjanmaan suvut. Isäni juuret johtavat puolestaan Länsi-Karjalaan ja Kymenlaaksoon, pääosin Virolahdelle ja Kymiin. Tietoja on löytynyt heimo- ja sukukirjoista.


Kirjojen teko taittoineen on vienyt paljon aikaa, vaikka melkein kaikilla suvuillani on sukuseura. Kuutsalon Autioita on tutkinut FT Veli-Matti Autio. Hän on myös julkaissut kirjan "Kuutsalo, saari Kotkan kupeessa" sukuluetteloineen. Kauppisen sukuseuralta löytyi kirjoja mieheni isän suvusta. Nettikirjeenvaihdolla olen saanut rakennettua myös mieheni äidin sukupuun. Kiitos kaikille tiedoista. Mitähän alkaisi seuraavaksi... 

2 kommenttia:

Reija kirjoitti...

Oho, taisin lähettää monta kertaa. En oo hetkeen käyttäny tätä systeemiä... No, onpahan sen verran taputusten arvoinen suoritus sinulta, että haitanneeko sekoiluni mitään...?!

Okariina kirjoitti...

Kiitti Reija. Nyt on mietittävä uutta harrastusta ;-)

Kiitos käynnistä!