18. heinäkuuta 2013

Kupittaalainen savi muotoutui moneen

Täällä Ruoveden mökillä minulla on ollut tapana koluta nurkkia ja kertoa löytämistäni "kamoista". Totesin, että huomiotta ovat jääneet ainakin kaksi Kupittaan Saven arkista esinettä; mieheni isälle kuulunut vihreä savimaljakkokannu ja tädilleni kuulunut Matti ja Maija -sarjan yksivärinen versio.  Kupittaan tuotekuvia on netissä eri hakusanoilla, mutta tuota vihreää kannua en löydä juuri tällaisena, kuvioituina kyllä. Keltaisen Matin ja Maijan hintapyyntö on Antiikin Vuoksi -nettiliikkeen sivulla 165 euroa.


Näin kertoo Wikipedia Kupittaan tehtaasta:
Kupittaan Savi oli 1921 Turussa perustettu tiili- ja keramiikka-alan yritys. Yhtiön tuotevalikoimaan kuului tiilien ja laattojen lisäksi myös keraamisia käyttö- ja koriste-esineitä. Yhtiö ajautui konkurssiin 1969.
Kupittaan Saven tunnetuimpiin malleihin kuuluvat muun muassa Matti ja Maija -veistokset ja Pyykkärit-sarja. Yhtiön tuotteita palkittiin muun muassa Pariisin maailmannäyttelyssä 1937 ja Milanon triennaalissa.
Kupittaan Saven tehtaan paikalla on harjoitettu keramiikka-alan toimintaa jo 1700-luvulta alkaen.Yhtiöllä oli myös oma rautatie, Kupittaan savirata, saven kuljettamiseen Halisista Aurajoen rannalta tehtaalle Itäharjulle.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

http://s154.photobucket.com/user/eeniemi/media/Mobile%20Uploads/20140818_205712.jpg.html

Meillä tuo kannu on tuollaisena. :-)

Kiitos käynnistä!